Päivitelläänpäs vähän kuulumisia. ACryn jälkimmäisillä ratapäivillä (11.8) testasimme alustaa ilman etuvakaajaa sekä päivitettyä moottorinohjausta. Alusta ei toiminut lainkaan ilman etuvakaa, joten se laitettiin heti muutaman kierroksen jälkeen kiinni. Moottorinohjaus puolestaan tuntui tuovan vähän lisää ryhtiä varsinkin ylärekisteriin (tämä selviää tarkemmin penkissä syksyn aikana). Kyseinen kahden tunnin sessio sujui siihen asti hyvin, kunnes minun ajovuorollani alavesiletku irtosi kolmosmutkassa. Vasta Las Palmasin jarrussa jäähdytysnestettä tuli renkaisiin (tai jarruihin) niin paljon, että jarru meni komeasti pitkäksi. Lähdin eteenpäin ja hyvin tuntui toimivan. Ajattelin, että tuli vaan vedettyä kunnon lukkojarrutus. No +100km/h vauhtia seuraavaan kurviin ja kunnon spinnaus. Nyt ajoin jo sivuun, sillä olin varma että rengas oli puhki. Nousin autosta ja tajusin, että lätäkköä puskee nokan alle. Tässä vaiheessa tuli kiire sammuttaa moottori! Lämmöt näyttivät jotain ~120c. Onneksi vältimme konerikon niukasti, montaa kierrosta ei olisi kestänyt. Varikolla alavesiletku kunnolla kiinni ja puutarhaletkusta vettä sisään, pikainen ilmaus ja takas baanalle!
Vielä ennen tiimin kisadebyyttiä (22.8) kiinnitimme sammuttimen sekä turvakaarien FIA pehmusteet. Eilen sitten oli ekan kisan vuoro. Nuo MRT:n jäsentenväliset kisat ovat kestoltaan 3h ja tankkaus on vapaa. Päätimme jo etukäteen, että jokainen kolmesta kuskista ajaa 2 stinttiä (jotta kaikki pääsisivät radalle). Kisa oli Juhalle ja minulle ensimmäinen ikinä, joten tämä oli muutenkin vähä tutustumista koko touhuun.
Itse kisa ajettiin sateen ja kaatosateen vuorottelussa, välillä myös ukkosti. Xsara toimi koko kilpailun kuin unelma! Ainoa ongelma oli se, että meillä alla olleet RS-2 Hankookit ovat yhdeltä BMW tiimiltä käytettynä ostetut ja sen jälkeen kolmet ratapäivät ajetut. Vaikka kaikilla tiimeillä oli vaikeuksia pidon kanssa (poislukien AutoMessi joka ajoi sadekelin slickseillä), meillä sitä ei ollut nimeksikään. Jälkikäteen harmittaa, etten noita R888 Toyoja tai AD08 Yokohamoja pyörittänyt vanteille.

Spinnauksia tuli päivän kisan aikana meille kymmenisen. Parhaaksi ajaksi jäi Juhan ajama 1:56.xx (eli n. 20s huonommin kuin kuivalla!!). Lopulliset tulokset löytyy täällä:
http://www.mut-palvelu.fi/2012/enduranc ... uloskt.pdf" onclick="window.open(this.href);return false;
Kisan lopetimme kesken n. 20min ennen loppua, sillä vettä alkoi tulla vielä isommasta saavista kuin siihen asti, ja auto oli kokoajan vesiliirrossa.
Kokemusta ja onnistumisen elämyksiä saatiin kovasti ja myös luottoa autoon! Tässä on hyvät lähtökohdat pimeän vuodenajan paranteluprojekteihin ja ensi kevään kisohin!