Perusvero nousee 2016 alkaen
Perusvero nousee 2016 alkaen
Eduskuntavaalien aikaan ehdokkaat kilvan puheli ettei verotusta voi enään nostaa, niin kuinkas kävikään, autojen perusveroihin tulee korotusta noin 60 euroa ja polttoaineiden hinnat hipovat pilviä, kun nousivat myös eduskunnan aloittaessa. Näin kiittävät äänestäjiä.
Re: Perusvero nousee 2016 alkaen
Aika turhaa kaataa ed. eduskunnan syntejä nykyisen niskaan, nykyinen noita päätöksiä ole kerinnyt tekemään kun ei ole vielä hallitustakaan tässä maassa pystyssä 
Citroën Berlingo 1.5BlueHDi 130 Shine XL -20
Weinsberg CaraOne 550 UK -24
BMW R 1200 ST -05
Weinsberg CaraOne 550 UK -24
BMW R 1200 ST -05
Re: Perusvero nousee 2016 alkaen
SSS miehet kun saivat päätettyä raskaita asioita neuvotteluissa niin yle verkkosivuillaan kirjoitti myös tästä et ajoneuvojen perusvero tulee nousemaan noin 60 euroa ja nämä uutisoitiin tänä viikonloppuna.
Paljon mahdollista et valmistelutyön teki edellinen hallitus eduskuntansa kanssa mutta nykyinen hallitus olisi voinut seisoa sanojensa takana, sillä vaalien alla he toivat esille ettei verotusta voi kiristää, mutta toisin näyttää käyvän ja prosenttuaalisesti autot joita verotetaan kokonaismassan pohjalta saavat suolaista kyytiä.

No on toi ainakin Trafin lähettämissä lapuissa näkynyt jo pidemmän aikaa.
Dee Schneider ja Tepsu
Re: Perusvero nousee 2016 alkaen
joku on nyt vähän pihalla 
-=Citroën - Yhtä mukava kuin hyvä nojatuoli. Mutta parempi ajaa.=-
-=C-Crosser 2.2HDi '07|C4 Cactus BlueHDi100 ETG '16=-
-=C-Crosser 2.2HDi '07|C4 Cactus BlueHDi100 ETG '16=-
Re: Perusvero nousee 2016 alkaen
Kyllä tuon ed. eduskunta ihan päätökseen saakka saatteli, tarkka asian päätöspäivä on 12.12.2014citax kirjoitti:Paljon mahdollista et valmistelutyön teki edellinen hallitus eduskuntansa kanssa
https://www.eduskunta.fi/FI/Vaski/sivut ... e+124/2014" onclick="window.open(this.href);return false;
Tästä syystä 1.1.2015 jälkeen tulostetuissa verolapuissa on ollut kaksi osioita, toinen veroa 31.12.2015 saakka ja toinen 1.1.2016 alkaen kyseisen ajoneuvon ajoverokauteen saakka. Ajoverokausihan on aina 1v mittainen, mutta jos sulla on laput päivätty vaikka 10.3.2015, niin siinä on 10.3.2015 - 31.12.2015 verot 2015 mukaan ja 1.1.2016 - 9.3.2016 vastaavasti 2016 mukaan. Eli kyseisen ajoneuvon verokausi on 10.3.2015 - 9.3.2016. Tästä syystä asiaa koskevat päätökset pitää tehdä reilu vuosi etukäteen, jotta tuo verokausituloste menee oikein
Olikohan tuo nyt riittävän rautalangasta väännetty tästä aiheesta
Citroën Berlingo 1.5BlueHDi 130 Shine XL -20
Weinsberg CaraOne 550 UK -24
BMW R 1200 ST -05
Weinsberg CaraOne 550 UK -24
BMW R 1200 ST -05
Re: Perusvero nousee 2016 alkaen
Kyllä kiitos! Uusi hallitus voi myös kumota edellisen tekemät päätökset.
Re: Perusvero nousee 2016 alkaen
No se uusi hallitus kylläkin meinaa kiristää sitä perusveroa lisää:
http://www.uusisuomi.fi/autot/82252-aut ... -muutokset
"Toisaalta hallitus kiristää ajoneuvoveroa, mistä saadaan 100 miljoonan euron säästöt."
http://www.uusisuomi.fi/autot/82252-aut ... -muutokset
"Toisaalta hallitus kiristää ajoneuvoveroa, mistä saadaan 100 miljoonan euron säästöt."
-=Citroën - Yhtä mukava kuin hyvä nojatuoli. Mutta parempi ajaa.=-
-=C-Crosser 2.2HDi '07|C4 Cactus BlueHDi100 ETG '16=-
-=C-Crosser 2.2HDi '07|C4 Cactus BlueHDi100 ETG '16=-
Re: Perusvero nousee 2016 alkaen
Toivotaan, että oheinen on HS:n toimittajan oma aivopieru:
"Ajoneuvovero rasittaa autoilijaa joka vuosi. Se koostuu perusosasta ja käyttövoimaverosta. Vero on maksettava Myös epäkuntoisista tai käyttökelvottomista ja seisontavakuutuksessa olevista autoista, jos ne on rekisteröity."
http://www.hs.fi/politiikka/a1305958459702" onclick="window.open(this.href);return false;

2CV AZU '61 » 2CV6 '71 » Acadiane Mixta '81
Jousitus on täysin erillinen ja ainutlaatuisen pehmeä, tehden ajon yhtä miellyttäväksi
kuin missä tahansa loistoluokan autossa. (2CV-esite,1956)
Jousitus on täysin erillinen ja ainutlaatuisen pehmeä, tehden ajon yhtä miellyttäväksi
kuin missä tahansa loistoluokan autossa. (2CV-esite,1956)
Re: Perusvero nousee 2016 alkaen
Taitaa olla vähän vanhentunutta tietoa. Tai sit tarvii alkaa pitää yks auto kilvissä ja ajaa niillä kilvillä aina. Ei se poliisi sitikkaa sitikasta erota... 
Dee Schneider ja Tepsu
Re: Perusvero nousee 2016 alkaen
Mä hämmensin poliiseja pääsiäisenä kun tutkaan ajoi sitikka ja pysäyttäjällä oli fiatin rekisterioteBXboy89 kirjoitti:Taitaa olla vähän vanhentunutta tietoa. Tai sit tarvii alkaa pitää yks auto kilvissä ja ajaa niillä kilvillä aina. Ei se poliisi sitikkaa sitikasta erota...
-=Citroën - Yhtä mukava kuin hyvä nojatuoli. Mutta parempi ajaa.=-
-=C-Crosser 2.2HDi '07|C4 Cactus BlueHDi100 ETG '16=-
-=C-Crosser 2.2HDi '07|C4 Cactus BlueHDi100 ETG '16=-
Re: Perusvero nousee 2016 alkaen
Tarkistivatko rungonnumeron?Teuski kirjoitti:Mä hämmensin poliiseja pääsiäisenä kun tutkaan ajoi sitikka ja pysäyttäjällä oli fiatin rekisteriote
Saxo vts v1600, Peugeot 2008 E-hdi 115 allure, Ducato 2.3jtd retkis, Ducato 180 multijet huoltoautona, Saxo TU5JP4T projekti.
Re: Perusvero nousee 2016 alkaen
Kysyin asiaa HS:n toimittajalta, ja vastaus oli
http://www.trafi.fi/autoilu/verotus/ajoneuvovero" onclick="window.open(this.href);return false;
josta copy-paste-osio oli poimittu.
Jäi vain huomioimatta seuraava kappale, jossa mainitaan
"Ajoneuvovero on mahdollista katkaista poistamalla auto lopullisesti rekisteristä tai väliaikaisesti liikennekäytöstä."
Joten: mikään ei muutu liikennekäytöstä poistettujen ajoneuvojen ajoneuvoverojen osalta. Harrastus on siis rauhoitettu, ainakin toistaiseksi.
Kaipa sitä joku höylääjä vielä keksii, että _kaikista_ rekisteröidyistä ajoneuvoista maksetaan vuotuista veroa, vaikka laite olisi inspiraatiota odottamassa lihalaatikoihin purettuna tallin takahyllyssä.
http://www.trafi.fi/autoilu/verotus/ajoneuvovero" onclick="window.open(this.href);return false;
josta copy-paste-osio oli poimittu.
Jäi vain huomioimatta seuraava kappale, jossa mainitaan
"Ajoneuvovero on mahdollista katkaista poistamalla auto lopullisesti rekisteristä tai väliaikaisesti liikennekäytöstä."
Joten: mikään ei muutu liikennekäytöstä poistettujen ajoneuvojen ajoneuvoverojen osalta. Harrastus on siis rauhoitettu, ainakin toistaiseksi.
Kaipa sitä joku höylääjä vielä keksii, että _kaikista_ rekisteröidyistä ajoneuvoista maksetaan vuotuista veroa, vaikka laite olisi inspiraatiota odottamassa lihalaatikoihin purettuna tallin takahyllyssä.
2CV AZU '61 » 2CV6 '71 » Acadiane Mixta '81
Jousitus on täysin erillinen ja ainutlaatuisen pehmeä, tehden ajon yhtä miellyttäväksi
kuin missä tahansa loistoluokan autossa. (2CV-esite,1956)
Jousitus on täysin erillinen ja ainutlaatuisen pehmeä, tehden ajon yhtä miellyttäväksi
kuin missä tahansa loistoluokan autossa. (2CV-esite,1956)
Re: Perusvero nousee 2016 alkaen
No eikös se tuota jo ole kun ohjelmasta löytyy kohta jolla verotuksen piiriin otetaan nyt myös rekisteröidyt veneet ja moottoriajoneuvot. Ja rekisteröityjä moottoriajoneuvojahan on sitten mopoista moottorikelkkoihin kaikenlaisia lukematon määrä, jotka siis kaikki ovat tällä hetkellä ajoneuvoverovapaita. Ja nykypykälillä L-luokan ajoneuvoa ei saa edes poistettua rekisteristä pelkällä ilmoitusmenettelyllä autojen tapaan = vero menisi aina maksuun, ajoit tahi et, oli mopo ajokunnossa tahi remontissa2cvkimmo kirjoitti:Kaipa sitä joku höylääjä vielä keksii, että _kaikista_ rekisteröidyistä ajoneuvoista maksetaan vuotuista veroa, vaikka laite olisi inspiraatiota odottamassa lihalaatikoihin purettuna tallin takahyllyssä.
Citroën Berlingo 1.5BlueHDi 130 Shine XL -20
Weinsberg CaraOne 550 UK -24
BMW R 1200 ST -05
Weinsberg CaraOne 550 UK -24
BMW R 1200 ST -05
Re: Perusvero nousee 2016 alkaen
^
"Liikennekäytöstäpoisto laajenee koskemaan kaikkia ajoneuvoja
Eduskunnan hyväksymän lakiuudistuksen mukaan liikennekäytöstäpoisto ja liikennekäyttöönotto laajenevat koskemaan kaikkia ajoneuvoja marraskuusta 2015 alkaen.
Kaksipyöräiset ja muut ajoneuvot voi siis tulevaisuudessa tarpeen vaatiessa ottaa pois liikenteestä, kuten autot tällä hetkellä. Moottoripyöristä, mopoista tai muista ajoneuvoista ei myöskään enää tarvitse palauttaa kilpiä. Mahdollisista vaikutuksista vakuutukseen kannattaa kysyä omasta vakuutusyhtiöstä."
Lähde: http://www.trafi.fi/tieliikenne/rekiste ... ostapoisto" onclick="window.open(this.href);return false;

Citroën 2CV AZ Berline -56
Re: Perusvero nousee 2016 alkaen
Ups! Onhan tuostakin tosiaan jo juttua ollut, unehtuAakku kirjoitti:Eduskunnan hyväksymän lakiuudistuksen mukaan liikennekäytöstäpoisto ja liikennekäyttöönotto laajenevat koskemaan kaikkia ajoneuvoja marraskuusta 2015 alkaen.
Citroën Berlingo 1.5BlueHDi 130 Shine XL -20
Weinsberg CaraOne 550 UK -24
BMW R 1200 ST -05
Weinsberg CaraOne 550 UK -24
BMW R 1200 ST -05
Re: Perusvero nousee 2016 alkaen
Vielä kun saisi jotenkin järkevästi homman toimimaan niin, että liikennekäytöstä poistossa olevan ajoneuvon voisi myynnin yhteydessä ottaa liikennekäyttöön.
-=Citroën - Yhtä mukava kuin hyvä nojatuoli. Mutta parempi ajaa.=-
-=C-Crosser 2.2HDi '07|C4 Cactus BlueHDi100 ETG '16=-
-=C-Crosser 2.2HDi '07|C4 Cactus BlueHDi100 ETG '16=-
Re: Perusvero nousee 2016 alkaen
Mitä tuolla ajat takaa?Teuski kirjoitti:Vielä kun saisi jotenkin järkevästi homman toimimaan niin, että liikennekäytöstä poistossa olevan ajoneuvon voisi myynnin yhteydessä ottaa liikennekäyttöön.
Ainakin auton liikennekäyttöön otto tapahtuu viidessä minuutissa netissä.
Ainoa haitta on, että siinä tulee sitten maksettua päivän vakuutukset ja 10€ veroa. Pitää muistaa ottaa liikennekäyttöön myös, kun auton on myynyt. Muten joku voi olla 1000€ köyhempi. Todennäköisesti ostaja.
Citroën 2CV AZ Berline -56
Re: Perusvero nousee 2016 alkaen
Sillä rekisteriotteen ilmoitusosalla jolla olet ottanut auton netissä liikennekäyttöön sitä autoa ei voi vaan enään myydä, myynti kun pitää tehdä viimeisellä otteella ja todennäköisesti se on kaupantekohetkellä vasta lähdössä Trafilta myyjälle, järjestelmän mukaan autolle on uudempi ote joten edellinen on vanhentunut eikä kelpaa.Aakku kirjoitti:Mitä tuolla ajat takaa?Teuski kirjoitti:Vielä kun saisi jotenkin järkevästi homman toimimaan niin, että liikennekäytöstä poistossa olevan ajoneuvon voisi myynnin yhteydessä ottaa liikennekäyttöön.
Ainakin auton liikennekäyttöön otto tapahtuu viidessä minuutissa netissä.
Ainoa haitta on, että siinä tulee sitten maksettua päivän vakuutukset ja 10€ veroa. Pitää muistaa ottaa liikennekäyttöön myös, kun auton on myynyt. Muten joku voi olla 1000€ köyhempi. Todennäköisesti ostaja.
Kunniajäsen
BX 1.9 GTi A -91 1/2 BX 1.6 GTi -91
Re: Perusvero nousee 2016 alkaen
Juuri näin.Xari kirjoitti:Sillä rekisteriotteen ilmoitusosalla jolla olet ottanut auton netissä liikennekäyttöön sitä autoa ei voi vaan enään myydä, myynti kun pitää tehdä viimeisellä otteella ja todennäköisesti se on kaupantekohetkellä vasta lähdössä Trafilta myyjälle, järjestelmän mukaan autolle on uudempi ote joten edellinen on vanhentunut eikä kelpaa.Aakku kirjoitti:Mitä tuolla ajat takaa?Teuski kirjoitti:Vielä kun saisi jotenkin järkevästi homman toimimaan niin, että liikennekäytöstä poistossa olevan ajoneuvon voisi myynnin yhteydessä ottaa liikennekäyttöön.
Ainakin auton liikennekäyttöön otto tapahtuu viidessä minuutissa netissä.
Ainoa haitta on, että siinä tulee sitten maksettua päivän vakuutukset ja 10€ veroa. Pitää muistaa ottaa liikennekäyttöön myös, kun auton on myynyt. Muten joku voi olla 1000€ köyhempi. Todennäköisesti ostaja.
-=Citroën - Yhtä mukava kuin hyvä nojatuoli. Mutta parempi ajaa.=-
-=C-Crosser 2.2HDi '07|C4 Cactus BlueHDi100 ETG '16=-
-=C-Crosser 2.2HDi '07|C4 Cactus BlueHDi100 ETG '16=-
Re: Perusvero nousee 2016 alkaen
Tuohonkin tulee nyt syksyllä 2015 muutos kun siirrytään sähköisiin varmenteisiin myös autoissa, venepuolellahan tuo on jo käytössä
https://asiointi.trafi.fi/web/asiointi/ ... janvaihdos" onclick="window.open(this.href);return false;
https://asiointi.trafi.fi/web/asiointi/ ... janvaihdos" onclick="window.open(this.href);return false;
Citroën Berlingo 1.5BlueHDi 130 Shine XL -20
Weinsberg CaraOne 550 UK -24
BMW R 1200 ST -05
Weinsberg CaraOne 550 UK -24
BMW R 1200 ST -05
Re: Perusvero nousee 2016 alkaen
Tuossa Trafin kauppakirjassa verotetaan 30 euroa lisää maksua, vaikkakin alun alkaen kaikki valtion virastojen palvelut ovat olleet maksuttomia kun me veroillamme olemme maksaneet palvelut niin nyt karhutaan kahteen kertaan maksuja?
Jos tuo kahteen kertaan maksaminen tulisikin meidän kaikkien autoilijoiden hyväksi voisi sitä katsoa hyväksi mutta en jaksa uskoa et niin käy vaan joku vetää euroja omiin tarkoitusperiin.
Verovaroin rahoitettavat virastot ovat ikäänkuin yrittäjiä tekemässä bisnestä!
Jos tuo kahteen kertaan maksaminen tulisikin meidän kaikkien autoilijoiden hyväksi voisi sitä katsoa hyväksi mutta en jaksa uskoa et niin käy vaan joku vetää euroja omiin tarkoitusperiin.
Verovaroin rahoitettavat virastot ovat ikäänkuin yrittäjiä tekemässä bisnestä!
Re: Perusvero nousee 2016 alkaen
Kivaa kun autovero laskee eikö? Mutta taas käyttöverot nousee ja kaikki moottoriajoneuvot verolle siis meneekö mopedistakin käyttövero moottoripyörät ja vesijetit ilman muuta.
C5 1,8 Break -03 Peugeot Expert TD -00 Honda GL1800 -08 edesmenneet 2CV4 -72 2CV6 -82 Peugeot Satelis 500 -08
Re: Perusvero nousee 2016 alkaen
Mitä se citax nyt hourailee? Mikä lisämaksu? Karhutaan?
20€ netissä tehtynä, 30€ paperilla.
Kaikki ei voi olla ilmaista eikä kaikkea voi pistää koko kansan maksettavaksi. Mielestäsi siis koko kansan tarvitse rahoittaa esim. Trafin palveluita sataprosenttisesti verojen muodossa. Sitten kuitenkin mariset kun verot nousee?

Tätähän moni on odottanut kuin kuuta nousevaakaselin kirjoitti:Kivaa kun autovero laskee eikö? Mutta taas käyttöverot nousee ja kaikki moottoriajoneuvot verolle siis meneekö mopedistakin käyttövero moottoripyörät ja vesijetit ilman muuta.
-=Citroën - Yhtä mukava kuin hyvä nojatuoli. Mutta parempi ajaa.=-
-=C-Crosser 2.2HDi '07|C4 Cactus BlueHDi100 ETG '16=-
-=C-Crosser 2.2HDi '07|C4 Cactus BlueHDi100 ETG '16=-
Re: Perusvero nousee 2016 alkaen
Ja näihin myös melupäästöjen mukainen verotuskaselin kirjoitti:Kivaa kun autovero laskee eikö? Mutta taas käyttöverot nousee ja kaikki moottoriajoneuvot verolle siis meneekö mopedistakin käyttövero moottoripyörät ja vesijetit ilman muuta.
Kunniajäsen
BX 1.9 GTi A -91 1/2 BX 1.6 GTi -91