Täydennetääs hieman tätä projektikuvausta myös edellisen omistajan näkökulmasta. Itse tuon kulkimen hokasin Keltaisesta Pörssistä, sijainti oli jossain kehäkolmosen jatkeella Jakomäessä vai mikä se oli. No sitähän lähdettiin katsomaan ja katso: ei ollut meidänkään emäntä kovin riemuissaan tuon vehkeen nähdessään...
Pientä kuppaa siellä sun täällä sun:
Mitäs se perä noin matalalla mahtaa olla?
Takaovet kun saatiin auki niin huh-huh:
Koppivisa oli kattoaan myöten täynnä kaikenlaista topeskaa, myös apukuskin penkin ympäristö oli ängetty täyteen rojua. Lasinsirpaleita oli joka paikassa, niitä varisee varmaan edelleenkin rakosista esiin. Auto oli tuotu Suomeen Belgiasta ja belgialaisen omistajan papukaija oli kuulemma nokkinut turvavyöt reikiä piukkaan. Tässä vaiheessa rupesi itsellänikin autokuume helpottamaan. Lisäksi rojuille ei kuulemma löytynyt siihen hätään uutta osoitetta...
C15 saatiin käyntiin ja koeajollakin kävin muutaman sadan metrin lenkin. Lupasin palata tarvittaessa asiaan.
.
.
.
Meni pari, kolmekin viikkoa ja päätin kumminkin soitella omistajalle uudestaan. Kaveri kertoi saavansa laitteen perän tyhjäksi ja sovittiin tällit Tampereelle. Hintakin oli pudonnut houkuttelevalle tasolle. Tampereella tavattiin parin tunnin odottelun jälkeen. Peräkoppi oli edelleen puolillaan roinaa
. Meinasin perua kaupat, mutta heppu vakuutti hakevansa tavarat pois parin viikon päästä... Noo kaupat tehtiin ja lähdin kotia kohti uudella hankinnallani. Pari viikkoa kului useampaankin otteeseen, kunnes sain myyjän kiinni. Rupesi jo kypsyttämään perästä puretut tavarat, jotka olivat tilapäismajoituksessa tallissani. Pääsin tavaroista kuitenkin eroon, ei siinä mitään.
Koppivisalla tuli kuskailtua kaiken näköistä rojua itsekin ja kuljettua aika liuta työmatkoja. Ihmettelin oven lukkojen hyvää toimivuutta kovilla pakkasilla, normivisojen kanssa kun tuppasi olemaan aina ongelmia. Lohkolämmitintä ei ollut, mutta käyntiinlähdön kanssa ei ollut silti mitään tuskaa. Talvella sisälämpötila ei ollut kovin kaksinen, tuossa kun ei ollut mitään kunnollista väliseinää eikä takakopissa eristeitä. Työkaverit ristivät koppivisan pakastearkuksi. Laitteen ulkonäköön ei tullut panostettua yhtään, työkalu mikä työkalu. Ainuttakaan toista Koppivisaa ei tullut vastaan, eikä kyllä mennyt ohikaan. Parin vuoden ajelujen jälkeen tuli aika laittaa vehje myyntiin. Monenlaista tiukan hinnan kyselijää siinä olikin, mutta ns. tosiostajia ei tahtonut löytyä. Lähdin Lappiin jumittelukiertueelle Koppivisan esi-isällä 12-heppaisella AZU:lla eli Rättäripakulla. Tuon reissun aikana rupesivat tosiostajat pommittamaan. Sovin jo alustavat kaupat jonkun turkulaisen ei-sitikkamiehen kanssa, mutta myöhemmin sain soiton "Rallelta" ja päätin myydä laitteen mieluummin alan harrastajalle...
Lopuksi vertailukuva hyötykulkimien evoluutiosta, veljekset kuin kivekset:
//jym